maanantai 22. syyskuuta 2014

Raksaviikko nro 25

Viime viikolla hommat etenivät jälleen tasaisesti eteenpäin. Levytykset saatiin vihdoin valmiiksi ja nyt katot odottavat tasoitetta. Tommi sai teknisen tilan seinät maalattua kahteen kertaan, joten sähkökeskus saa tulla. Tasoittamaton harkko muuten imee sisäänsä uskomattomia määriä maalia. Lisäksi Tom Allenin miehet kävivät laittamassa viilennyskonvektorin kakkoskerroksen vessan kattoon mutta putkia ei ole vielä kytketty. Takapihan terassikatos ja etupihan sisääntulokatos, varasto ja autokatos saivat kattohuovat pintaan, juuri sopivasti ennen sadekautta. Kun tähän vielä lisätään tasaisesti edennyt tasoitus ja ikkunasmyygien teon aloitus, alkaa olla tarpeeksi tapahtumia yhdelle viikolle. Alla vielä kaikki kuvina.
Levytettyä alaslaskua ykköskerroksessa.
Tila ja valoaukko epäsuoran valaistuksen loisteputkelle kakkoskerroksen makuuhuoneessa.
Viilennyskonvektori kakkoskerroksen vessan katossa. Laite jää lopulta kattopanelin alle piiloon.
Teknisen tilan seinä maalattuna valkoisella. Maalaus oli hieman haastavaa johtojen ja putkien roikkuessa katosta, mutta eivät ne häviä ennenkuin sähkökeskuksen saa laitettua (maalatulle) seinälle joten pakko oli yrittää.
Varaston ja sisääntulokatoksen katto on saanut huovan pintaansa.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Keittiön koneet hankittuna


Viime Viikonlopun Habitare oli meille onnistunut käynti, mutta rahaa kyllä paloi. Viikolla harmittelin kun postiluukusta ei tipahdellutkaan lippuja, viime syksynä kun tuli lippupostia useammastakin osoitteesta. Huomaa ettemme enää ole monelle firmalle kiinnostava kohde kun isoimpien sopimusten nimet ovat paperissa. Käynnin jälkeen mielessäni totesin että kun useamman tuhatlappusen laittaa  messuilla menemään niin ei se lippujen hinta enää oikeastaan tunnu. Joissain asioissa nollien määrälle on sokaistunut, vaikka se kovin vaarallista onkin.

Saimme sille rahalle kuitenkin jotain vastinettakin, muun muassa keittiön koneet ja kuivausrumpu kodinhoitohuoneeseen. Keittiöön tulee ikkunan eteen AEG HK764403FB eli 70 senttiä leveä induktiotaso rajattomilla keittoalueilla. Uunina palvelee AEG BP8314021M. Tässä on meille ehkä jo liikaakin toimintoja ja automatiikkaa, mutta saimme esittelykappaleen mukavaan hintaan ja ulkonäkö miellytti paljon enemmän kuin kakkosvaihtoehdossamme. Mikroksi uunin päälle tulee AEG MC2664E-M. Sijainti uunin päällä mahdollistaa normaalia syvemmän mikron, eli lisää tilaa ja selvästi tavallista isomman pyörivän lautasen. Tiskit tulee pesemään AEG F78702VI0P. Meidän punaviinilaseilla on korkeutta 26 senttiä ja Tommi on totaalisen kyllästynyt pesemään niitä käsin. Ylätasolle ne eivät missään koneessa mahdu mutta tuossa valitsemassamme on pidikkeet viinilaseille myös alakorissa (ja hellävarainen pesuohjelma). Lisäksi halusimme kolmannen tason eli aterintason, ja plussaa on myös jäljellä olevan pesuajan heijastuminen lattiaan. Integroidusta koneesta kun on muuten vaikea nähdä missä vaiheessa ohjelmaa ollaan menossa. Äänitasokin on varsin maltillinen 43 dB.
Koneiden kuvat lainattu valmistajan nettisivuilta

Jääkaappi-pakastimen valinta olikin vaikeampi, tai tavallaan hyvin helppo. Keittiö on mitoitettu side-by-side -laitteelle ja me emme halua jääpalakonetta vaan mielummin maksimoimme pakastimen tilavuuden. Festivoon ei riitä budjetti ja jääpalakoneettomia on hyvin vähän tarjolla joten valintamme on Samsungin RS7527.
Kuvat lainattu valmistajan nettisivuilta.

Pesukoneen osalta pitäydymme yli kymmenen vuotta vanhassa ja jo kellastuneessa Whirlpoolissa niin kauan kuin se toimii, mutta kuivausrummun haluamme sen kaveriksi uuteen taloon kun sille vihdoin on tilaa. Pyykkimme kuivaa tulevaisuudessa AEG AT86596IH3. Yksi tärkeimmistä kriteereistä oli lasinen luukku :) Toivottavasti tuli valittua hyvä, sillä olen käyttänyt kuivausrumpua sormilla laskettavan määrän kertoja ja sekin rumpu oli jättiläinen edellisen asunnon pyykkituvassa.
Koneen kuva lainattu valmistajan nettisivuilta.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Raksaviikko nro 24

Menneellä viikolla raksalla oli taas meno päällä. Suurimman urakan teki varmaankin sähkömiehemme Jani apureineen. Meille on nyt vedetty metri jos toinenkin putkea ja niiden sisälle johtoa. Kaikki sähkömme siis kulkevat putkitettuina, ja jokainen piuha kulkee omassa putkessaan katkaisimelta keskukselle ja sieltä toisessa putkessa takaisin kohteelle. Tämä antaa toisaalta pelivaraa kytkentöjen muokkaamiseen levytysten jälkeen, mutta toisaalta aiheuttaa melkoisen ruuhkan tekniikkakuiluun. Onneksi kaikkien putkien pitäisi nyt olla paikoillaan. Pitkää päivää niiden eteen kyllä tehtiin, suurkiitos Jani että ehdit saada kaiken valmiiksi!
Putkea ja johtoa ykköskerroksen katossa.
Tekniikkakuilu ykköskerroksessa, ahdasta alkaa olla :)
Oikeassa alakulmassa näkyy oranssi sähkökelan johto, se ei kyllä tule kuilusta ulos ilman puukkoa.
Tekniikkakuilu kakkoskerroksessa, tällä on hieman väljempää mutta silti johtoja riittää.
Tasoituksen parissa on myös tullut tulosta, nyt on kaikki harkkoseinät tasoitettu kertaalleen ja osa jo toiseenkin. Tasoitustyöt meille tekee Sederholm eli Petram Shubin apureineen. Tasoitus kyllä tekee talosta heti paljon valmiimman tuntuisen!
Kertaalleen tasoitettua seinää kakkoskerroksessa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Raksaviikko nro 23

Viime viikolla raksa tuntuu hypänneen ison askeleen eteenpäin, ja paljon siellä tapahtuikin. Ensimmäinen iso tapahtuma oli takan piipun asennus, meille tuli Jalotakan valkoinen teräshormi.
Tässä hormi ykköskerroksessa takan päällä.
Ja tässä sama hormi kakkoskerroksessa yhden makuuhuoneen nurkassa. Vielä on mietinnässä jätämmekö hormin näkyviin vai piilotammeko vaatekaappiin.
Seuraava iso ja odotettu asia oli ikkunoiden saapuminen, enää ei sada sisään! Asennus oli koko päivän operaatio, mutta imukuppinosturin avulla kaikki ruudut saatiin paikoilleen mallikkaasti. Ikkunat toimitti ja asensi Skaala.
Ikkunat takapihalta päin katsottuna. Tikapuiden takana on pariovi. Vasemmalla alhaalla keittiön ikkuna ja ylhäällä meidän makuuhuoneen ikkuna/ovi.

Portaiden ikkuna sisäänkäynnin vieressä. Ikkunan alareuna on kellarista ykköskerrokseen menevien portaiden tasanteelta sovivalla katselukorkeudella ja yläreuna nousee reilusti kakkoskerrokseen.
Meidän makuuhuoneen ikkuna ja maisema sängyn suunnasta. Kyllä tuosta kelpaa heräillä kun vaan oranssin työmaa-aidan saa pois maisemaa pilaamasta :)
Kolmas iso asia oli tasoituksen alkaminen. Kellari on jo saanut lähes kokonaan ensimmäisen kerroksen tasoitetta seiniin ja kakkoskerroksestakin muutama huone on jo kertaalleen tasoitettu. Itselleni oli yllättävää miten jo yksi ohut tasoitekerros verkkoineen saa huoneen kaikumaan ihan eri tavalla kuin harkkopintaisen huoneen. Onneksi emme ole turhaan miettineet akustointiratkaisuja. Huone myös näyttää heti ensimmäisen ruskeanharmaan tasoituksen jälkeen jo huiman paljon valmimmalta kuin harkkopinnalla, en malta edes odottaa mitä ihmeitä maali aikanaan tekeekään!
Verkotettua ja kertaalleen tasoitettua harkkoseinää kellarissa.
Näiden lisäksi sähkärimme Jani Datasillasta on apujoukkoineen tehnyt pitkää päivää saadakseen kaikki sähköjen putkitukset alaslaskurunkojen sisään. Toivottavasti ensi viikolla tulee valmista niin päästään levyttämään katot. Tommi sai myös katosten raakaponttilaudoitukset valmiiksi, onneksi riittää vielä aurinkoisia ilmoja huopien laittoa varten.
Aotokatos on saanut ponttilaudat kattoonsa ja on nyt valmis kattohuopia varten.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Raksaviikko nro 22

Tohinaviikon jälkeen on viettetty taas vähän rauhallisempi viikko. Pieniä juttuja on korjailtu ja viimeistelty, rasioihin on vedetty sähköjä ja alaslaskujen sisään putkia. Viimeiset roilotukset ja rasiat on täytetty ja tekniikkakuilujen koteloille on tehty rungot. Viikonloppuna Tommi valoi kurasyöpön paikalleen, neljä säkkiä kuivabetonia saatiin sen alle mahtumaan. Levyt vielä puuttuvat katoista ja koteloista, mutta vähitellen alkaa olla niin valmista että voidaan kutsua tasoittaja paikalle.
Tommi valamassa kurasyöppöä paikalleen. Kurasyöppö on valun ajaksi tuettu keskikohdastaan kattoon.
Valun tasoitus käynnissä.