sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Raksaviikko nro 4

Neljäs raksaviikko on onnellisesti takana. Viime viikko oli pääsiäisestä johtuen myös raksalla vajaa, sillä nosturi tuli vasta tiistaina nostelemaan harkot onteloiden päälle. Viikon aikana runkourakoitsijamme SJ-rakentajat latoi ja raudoitti jälleen puoli kerrosta ulkoseiniä ja kantavia väliseiniä, ja Datasillan Jani teki tarvittavat sähkövedot. Puolikas kerros myös valettiin, sisään pystytettiin telineet ja toisen seinäpuolikkaan harkot nosteltiin telineille valmiiksi odottamaan.

Talon ulkopuolella kellarin vedeneristykset eli bitumit ja patolevyt on saatu valmiiksi. Maanrakentajamme on tehnyt reunatäyttöjä sekä varaston ja autokatoksen pohjia. Reunatäytöistä puolet eli etupuoli ja puolet molemmista sivuista on valmiina. Reunatäyttöjen myötä myös etupihan louhekasa on kadonnut.

Ensimmäisen kerroksen 8 ekaa harkkoriviä + reunatäyttöjä.

Autokatoksen pohja.

Betoniviidakko. Vasemmalla kiipeilyputki.

Bad-ass lelu.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Raksaviikko nro 3

Kolmannella raksaviikolla meidän raksalla lähinnä odoteltiin, tai siltä se ainakin tuntui edellisiin viikkoihin verrattuna. Todellisuudessa kuitenkin aika paljon ehti tapahtuakin.

Tiistaina saapuivat ensimmäiset ontelolaatat ja nosturi nosteli ne kellarin päälle. Samana iltana saapui myös toinen erä harkkoja, joten nyt on taas piha täynnä. Keskiviikkona ontelot kiinnitettiin seiniin. Torstaina hitsaukset tarkastettiin, ja ilmeisesti katselmoitiin samalla talon paikkaakin. Välittömästi katselmuksen jälkeen tehtiin ontelolaattojen saumavalut ja nämä saumavalut jätettiin pääsiäisen yli kovettumaan. Jossain välissä on myös aloitettu kellarin ulkoseinien vedeneristystyöt bitumeilla. Tässä vielä kuvina.

Ontelolaatat ennen saumavaluja. Huomaa jalanjälki pikkuontelossa..

Logistinen kaaos.

Muotit reunavaluja varten.

Näkymä olkkarin ikkunoista.

Bitumit ja patolevyt paikoillaan.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Raksaviikko nro 2

Toinen raksaviikko on takana ja viikon aikana talo on taas edennyt. Telineiden päälle on nosteltu jälkimmäinen puolikas kellarin harkoista ja harkot on ladottu seiniin. Jälkimmäiseen seinäpuolikkaaseen on valettu betonit sisään, eli kellari on nyt ulkoseinien ja kantavien väliseinien osalta valmis. Kellarista on telineet purettu ja talon sisätäytöt on tehty.

Ja tässä vielä eteneminen kuvina.

Kellarin kantavat väliseinät valua vaille valmiit.

Tätä tavaraa on mennyt jo toista kilometriä.

Sisätäytöt tasoitusta vaille valmiit.

Kellarin pikkuruiset ikkunat.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Raksaviikko nro 1

Meidän raksa-ajanlaskun nollapiste on valetut anturat, eli raksaviikko nro 1 on nyt takana. Tarkoituksena on aloittaa uusi viikoittainen päiväkirjamainen kirjoitussarja, jossa keskitytään vain siihen mitä raksalla on konkreettisesti viikon aikana tapahtunut. Eli ei suunnitelmia, ei pohdintoja, ei tulevaisuutta vaan viikon faktat ytimekkäästi koottuna tekstinä ja/tai kuvina.

Eli mitä kaikkea viikon aikana on valmistunut?

Tontille on tuotu kolmannes talon harkoista ja nosturi on nostellut puolet tuoduista harkoista arturoiden sisäpuolelle. Kellariin on ladottu 8 kerrosta valuharkkoja ulkoseiniin ja kantaviin väliseiniin. Harkot on raudoitettu asianmukaisesti rakennesuunnitelmien mukaan ja kellarin ulkoseinien ja kantavien väliseinien vesi- ja sähköjohdoille on vedetty putket. 8 kerrosta harkkoja, eli puolikas kellari, on valettu. Talon sisälle on pystytetty telineet odottamaan uusia harkkolavoja ja harkkoseinien viereen anturoiden päälle on valettu pienet vinokaistaleet johtamaan vesi pois seinän vierestä.
Aika paljon viikossa. Tässä vielä edistys kuvina.

Harkot tuloo!

Harkkokerros #3

Harkkokerros #8 ja betonit sisuksissa