perjantai 5. joulukuuta 2014

Raksasiivous - miten se meillä hoituu

Monet "meillä" käyneet, amatööristä ammattilaiseen, ovat sanoneet että meillä on poikkeuksellisen siisti raksa. Itse emme ole kovin montaa raksaa kiertäneet vertailemassa. Miten meillä sitten sitten siivous hoituu? No koko ajan siinä sivussa. Siivoushommat ovat pitkin projektia muuttuneet mutta kaksi on pysynyt aika vakiona, siivouspäivä viikonloppuna ja jätteiden kuljetus peräkärryllä. Välillä tuntuu että raksalla on siistimpää kuin kotona :)

Jätteiden poiskuljetus on pyörinyt pääosin Tommin ja kuomullisen peräkärryn voimin. Runkovaiheessa lasti kulki kerran tai kaksi viikossa ja nyt sisätöitä tehdessä vähän harvemmin. Tarkalla lajittelulla ja sopivalla kärryn lastauksella hintakaan ei ole paha. Tähän mennessä jätemaksuihin on mennyt 619 euroa ja siihen toki vielä bensat päälle. Aikaa purkamisineen kuluu vajaa tunti käyntiä kohden. Jätteiden keräyksessä meillä on jätesäkkien lisäksi käytetty muutamaa kestosäkkiä erityisesti styroksien ja muovien keräämiseen, ja isot tai painavat menevät sellaisenaan peräkärryyn.

Miten roskat sitten ovat päätyneet säkkeihin ja kärryyn? Ahkeralla siivouksella ja pitämällä roskista aina lähettyvillä. Perustuksista lähtien me olemme siivonneet raksalla joka viikko. Aluksi se oli pääosin raksamiesten tupakantumppeja, minulla oli joku päähän-pinttymä etten halua niiden jäävän meidän talokuoppaan reunatäyttöjen jälkeen, vaikka kukapa niitä sieltä muutaman metrin syvyydestä näkisi! Alussa tuli tietysti myös harkkolavojen muovikääreitä ja hajonneita harkon palasia, sekä työmiesten eväskääreitä ja muuta mitä kädestä sattui tippumaan. Joka viikonloppu tyhjensimme raksan kaikesta ylimääräisestä ja käytimme häikäilemättömästi lapsityövoimaa hyväksi. Voitte varmaankin kuvitella kolmevuotiaan innostuksen kun maasta läytyy roska, jonka saa viedä roskikseen ja tehdä siten jotain oikeita töitä raksalla. Kuljimme usein pitkin pihaa muutama säkki ja ämpäri käsissä jolloin roskat sai heti lajiteltua ja oikeaa roskista arvaillessa homma pysyi myös lapselle mielekkäänä.

Nyt siivous on siirtynyt yhä suuremmissa määrin seinien sisäpuolelle ja viikottaiseen rutiiniin kuuluu myös koko talon imurointi. Betonipölyä riittää loputtomasti. Samalla ennen imurointia tulee poimittua lattialle eksyneet roskat ja kuljeteltua työkalut ja tavarat omille paikoilleen. Raksaimuriin kannattaa panostaa ainakin jonkin verran. Meillä imurina palvelee Nilfisk Alto Aero 26, joka on varsin kohtuullisesta hinnastaan huolimatta palvellut uskollisesti ja tehokkaasti. Kiinnityskohtia on paikkailtu ja kerran letkua on lyhennetty sen jäätyä vähän liian lähelle halogeenilamppua, mutta lyhyestä letkusta huolimatta pölyt lähtevät tehokkaasti.

Jokaisessa kerroksessa meillä on myös useita roskiksia jatkuvasti käsillä. Roskiksina toimivat jätesäkkien ja kestosäkkien lisäksi tyhjät pahvilaatikot, joihin on helppo heittää roskat sisään kauempaakin. Kummasti roskat jopa tuntuvat päätyvän roskiksiin myös raksalla hääräävien ammattilaisten toimesta kun roskiksia on tarjolla paljon ja joka puolella.

Meillä ei ole tontilla ylimääräistä tilaa joten senkin puolesta roskat on ollut pakko viedä pois tieltä. Paitsi että minua häiritsee yleinen sekaisuus enkä löydä mitään sekamelskan keskeltä, on meillä raksan siivouksessa ollut motiivina myös turvallisuus. Kompastumisten ja liukastumisten todennäköisyys pienenee turhan tavaran ollessa poissa. Kaatuessa tai harhaan astuessa ei naula mene ihosta läpi jos niitä ei maassa ole. Myös lapsen on voinut päästää vapaammin kulkemaan kun ylimääräiset vaaran paikat on poistettu ja näkyvyys on hyvä. Ja onhan kaikkien mukavampi tehdä työnsä siistillä raksalla :)
Omat rakennusprojektit menossa :)