sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Raksaviikot 29, 30 ja 31

Kirjoittamistahti ei oikein pysy raksan vaihdissa mukana, mutta ehkä se on tärkeämpää että raksa etenee kuin blogi. Viimeisen kolmen viikon aikana on taas tapahtunut paljon ja monella rintamalla. Materiaalivalinnat seuraavat omana postauksenaan mutta tässä jälleen konkreettiset tapahtumat.

Yksi kohokohdista on ollut maalämpöpumpun asennus ja lattialämmityksen käyttöönotto. Tekninen tila tuntui kutistuvan pikkuiseksi kopiksi kun maalämpöpumppu ja lämminvesivaraaja kannettiin sisään. Onneksi maalipinta ei tässä vaiheessa ollut vielä lopullinen sillä kellariin vievät portaat muuttuivat aika ahtaiksi tämän kokoisia laitteita siirreltäessä. Samalla meillä heräsi kysymys mahtuukohan piano portaiden kautta kellariin? Sinne sen paikka on suunniteltu mutta täytyy alkaa vähän mittailemaan.

Lattialämmityksen termostatteja ei ole vielä asennettu vaan vesi laitettiin kiertämään 22 asteisena. Pumpun käyttöönotosta on nyt vähän vajaa viikko ja se on ollut käynnissä 23 tuntia. Lattialämmitys sai myös betonilaatoissa olevan jäännöskosteuden nousemaan pintaan, onneksi emme vielä palauttaneet kondensoivaa kosteudenpoistajaa omistajalleen ja onneksi ei vielä laatoittajalla ole kiire päästä töihin. Kakkoskerroksessa on myös muutama ikkuna koko ajan raollaan ja jokaisessa kerroksessa tuulettimet kierrättämässä ilmaa.
Danfossin maalämpöpumppu (vasemmalla) ja lämminvesivaraaja (oikealle). Molemmat tulivat meille Tom Allenilta, kuten  kaikki muukin lämmitykseen ja lämmönjakoon liittyvä.
Toinen huippuhetki on ollut maalauksen valmistuminen, ihana valkeus on täyttänyt talon! Tämä on mukavaa myös siinä mielessä että tästä eteenpäin ei talo enää ole täynnä pölyä. Ensin oli betonipöly, sitten tasoitepöly ja viimeisenä maalipöly. Nyt jos saataisiin olla hetki vähän vähemmillä pölyillä. Maalausjälkeen olemme todella tyytyväisiä. Maaleina meillä on tilasta riippuen Tikkurilan Siro 2 (katot), Siro 7 tai Luja 7 ja sävynä F497 Paperi. Seiniin verrattuna ikkunanpuitteet näyttävät aika keltaisilta, mutta seinien sävy on just sopiva.
Tuo valkoinen ei ole lunta vaan ihan tasoite- ja maalipölyä betonilattialla. Sitä kulkeutui kaikkialle ja imurin suodatinta sai puhdistaa jatkuvasti..
Valkeutta porraskäytävässä kellarista ylöspäin kuvattuna.
Epäsuorille valoille tehty syvennys makuuhuoneen katossa. Näistä tuli oikeastaan ihan kivat toivottavasti myös toimivat.
Kolmas meille iso juttu on ollut kakkoskerroksen katto. Sitä mietimme aika pitkään ja lopulta päädyimme Mustassa ovessakin käytettyyn akustoivaan villamassaan, jolla saadaan aikaan saumaton lopputulos. Teipattujen ja tasoitettujen kipsilevyjen pintaan Tommi levitti kaksi kerrosta kosteussulkua ja niiden päälle kaksi kerrosta valkoisella Lujalla, minkä jälkeen ammattilaiset ruiskuttivat pintaan itse massan. Ei tämä katto kovin edulliseksi tullut, mutta se näyttää hyvältä ja kaiku on selvästi vähentynyt. Meillä on massaa katossa korkean tilan lisäksi kakkoskerroksen käytävällä ja porrasaukossa.
Tästä se lähti, Tommi telaamassa kosteussulkua kattoon.
Tässä epätarkassa (pahoittelut) kuvassa ilmastointiputken aukosta näkyy hyvin katon kerrokset. Ylimmäinen valkoinen on kipsilevy, tumma kerros välissä on kosteussulku ja valkoinen kosteussulun alapuolella on villamassaa.
Ja tältä se näyttää katossa suurempana pintana. Katon ja maalatun seinän välissä on akryylisauma.
Näiden sisäjuttujen lisäksi Tommi on naputellut paneloinnin kiinni autokatoksen ulkoseiniin, mutta unohdin ottaa tästä kuvan. Tai oikeastaan muistin mutta ei pimeällä saa oikein ulkona kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti